Kenelle Solidate-järjestely ei sovi

Emme pysty järjestelemään verovelkaa, vuokravelkaa, vakuudellista velkaa, yhteisvelkaa, velkaa yksityishenkilöiltä, yritysvelkaa tai oikeudellisia velkoja (vahingonkorvaukset, sakot). Emme pysty lähtökohtaisesti järjestelemään yli 50 000 euron suuruista velkamäärää.

Myös liika omaisuus voi muodostua järjestelylainan esteeksi: “ylimääräinen” omaisuus voi olla este, jos se on myytävissä tai jos sitä vastaan voi saada pankilta lainaa. Sinulla voi olla kuitenkin omistusasunto ja auto omassa käytössä.

Mikäli velkaantumisen taustalla on pelaaminen, on peliongelma oltava hoidossa ennen kun järjestelyä voidaan tehdä. Tässä tilanteessa ohjaamme sinut oikean avun pariin. Sinun tulee olla vähintään 6 kk pelaamatta ennen kuin voit hakea esimerkiksi Takuusäätiön takausta, yksityishenkilön velkajärjestelyyn tai Solidate-järjestelyyn.

Mikäli selviät vielä velkojesi lyhennyksestä, mutta haluaisit alentaa velkojesi kuluja, ei Solidate-järjestely ole sinulle oikea vaihtoehto. Tässä tilanteessa suosittelemme kääntymään oman pankin puoleen yhdistelylainan hakemiseksi. Solidate-järjestely on tarkoitettu ylivelkaantuneille henkilöille, jotka eivät selviä nykyisistä veloistaan.

Inka Uusijärvi